Ihmisarkuus

Jokunen aika sitten laitoin omaishoidontukihakemuksen postiin. Meillä kävi nainen kartoittamassa tilannetta ja koska Milja on todella näppärä, en uskonut, että tuota tukea saisin.
Sitten tulikin soitto, jossa sovittiin sopimuksen allekirjoittamisesta... Niinpä musta tuli Miljan omaishoitaja! :)
Vaikka eipä tuo tämänhetkistä tilannetta juurikaan muuta, on se silti hienoa :D jälleen yksi asia järjestynyt.
Seuraavaksi pitäisi jollakin ilveellä saada Miljalle ilmaiset vaipat, mutta tämä kaupunki on siitä syystä hieman vaikea, että kun soittaa johonkin, annetaan vain numeroa numeron perään...

Välillä poden huono äiti -fiilistä siitä, kun Milja käyttää vieläkin vaippoja. Pottailua harjoitellaan aktiivisesti niin kotona kun päiväkodissakin. Vaikka kotona käytämme samoja pottailuaikoja päiväkodin kanssa, ei Milja tee pottaan mitään, päiväkodissa taas asia sujuu mallikkaasti. Olen aika epäotoivoinen koko asian suhteen enkä tiedä, kuinka asiaa voisi edistää. Kärsivällisyyttä ainakin tarvitsen lisää, rutkasti.

Tänään Jonne aloitti työharjoittelun toisella paikkakunnalla. Eilen emme jaksaneet käydä kaupassa, joten se jäi minun tehtäväkseni tälle päivää. Henkisesti sain koota itseäni kolme tuntia lähtöön. Kauppaan päästessäni alkoi sydän hakata kuin maratoonia juostessa ja kädet hikoili. Päätä huimasi ja unohdin, mitä olin alunperin edes ostamassa. Niinpä poukkoilin puolijuoksua ympäri kauppaa, kunnes pääsin kassalle. Myyjä katsoi minua hyvin epäröivästi, kun lappasin kädet täristen ostoksia hihnalle, luuli varmaan, että meinaan pyörtyä :D

Olen ollut aina todella arka ihmisten suhteen. Ja outoa on, että tuo arkuus ulottuu ihan sosiaaliseen mediaan asti. En esimerkiksi uskalla kommentoida ihmisten julkaisuja. Tai saatan kirjoittaa tekstin kommenttikenttään, jonka jälkeen luen sen läpi ja päädyn siihen tulokseen, että annan vain idiootin kuvan itsestäni. Vaikka kyse olisi vain kehusta.
Viimeaikoina on tullut yhä enemmän sellainen fiilis, että kaipaan todella äitikaveria sekä vertaistukea. Mutta siinäpä onkin pulma, kuinka saan itseni psyykattua vähemmän araksi ihmiseksi, jotta uskaltaisin mennä vaikkapa vertaistapaamiseen.
Olisi hienoa, että Miljakin pääsisi tutustumaan vertaisiinsa ja ehkä saisi jopa leikkikaverin vapaa-ajalle. Etenkin nyt kun asumme kaukana sukulaisista.
Olisi tietenkin hienoa käydä myös kaupassa yksin, ilman edellämainittuja tuntemuksia.

Uusien ihmisten tapaaminen on minulle todella vaikea koettelemus, vaikka kuinka yritän sisäisesti itseäni tsempata. Minua onkin monesti luultu ylimieliseksi vain sen vuoksi, kun olen hiljaa tai katselen välillä poispäin puhuessani. Todellisuudessa yritän vain miettiä järkevää sanottavaa tai kätkeä punaista naamaani, etenkin jos oikein kovasti jännittää... Siksi kirjoittaminen on paljon helpompaa, kun saa ajatella rauhassa ja muotoilla tekstin juuri niin, kuin haluaa asian ilmaista.

 Milja kävi mun vaatekaapilla ja juoksi kikattaen karkuun xD

RIP Länsikeskuksen Coffee House ja parhaat muffinit :(

Onko teillä lukijoilla postaustoiveita? Inspiraatio kirjoittaa on suuri, mutta aiheet vähissä, kun elämäni on aika tylsää tällä hetkellä :D