Päivä 9 - Uskoni

Tämä aihe on hieman vaikea omalla tavallaan... Koska en usko mihinkään.
Erosin kirkostakin jo 17-vuotiaana, mutta liityin takaisin noin puolessa välissä raskautta, koska halusin, että Milja kastetaan. Milja vaatikoon itse eroamista, jos tulevaisuudessa haluaa, helpompi se on erota kuin liittyä :)
Joten aihe jääköön tähän!

- - -

Eilen neuvolassa, Milja painoi 4420g eli painoa tullut erittäin hyvin! Hassua sinänsä, olin ihan varma, että paino olisi vähintäänkin ennallaan (4170g), koska Milja oli parin päivän ajan todella ärtyisä ja huonosti syövä, jouduin jopa ottaa yösyötön uudelleen käyttöön. Tänään Milja on syönyt taas erittäin hyvin, tähän mennessä jo 700milliä ja klo. 23-01 välillä syö vielä 150-200milliä, joten päivän annos menee reilusti ylikin :D

Salakuvasin, kun Milja jutteli/naureskeli mun lampulle =)

Jokin aika sitten minulle tuli kirje, että minusta on tehty lastensuojeluilmoitus neuvolan toimesta. Ihmettelin asiaa ja kysyin jopa neuvolassa, että miksi. Hän vain sanoi, että vammaistukihakemuksen vuoksi oli ottanut yhteyttä ja kysellyt, jos sieltä voisi joku auttaa minua sen täyttämisessä, vaikka vammaistuki-puolelta oltiin jo tulossa auttamaan minua.

Tänään sain sitten soiton sieltä lastensuojelusta ja kysyin häneltä, miksi minusta on tehty ilmoitus. Yksi syy oli se, kun en osannut täyttää vammaistukihakemusta... Edes mun äiti ei ymmärtänyt siitä eikä moni muukaan, edes mummi, vaikka työskentelee itse kehitysvammaisten parissa! Toinen syy oli, koska en suostunut johonkin ihme kiikkuhoitajaan, joka olisi minun ja Miljan kotiin tullut hääräämään ja opastamaan minua kokkaamisessa ja Miljan hoidossa...  Minä opettelen ihan itse kokkaamaan, kuten jokainen meistä. Kaiken lisäksi, mitä viimeaikoina olen leiponut ja kokkaillut, on peräti onnistuneita tuotoksia (paitsi mutakakku) eli kyllä minä osaan kun vain saan inspiraation yrittää! Ja osaan hoitaa lastani paremmin kuin kukaan muu, kukaan muu ei tunne Miljaa sillä tavoin, kuin minä tunnen. 

Onko tosiaan liikaa vaadittu, että saisin elää Miljan kanssa normaalia elämää, nauttia arjesta Miljan kanssa ja tästä vauva-ajasta? Ei muillekaan äideille tyrkytetä tuollaisia. Tuntuu muutenkin, että joudun elämään nykyään muiden ehdoilla...

Ainiin, eniten jäi naurattamaan sellainenkin syy siihen ilmoitukseen, että Milja ei saisi tarpeeksi ravintoa. Ja ihan siltä pohjalta, koska hänen paino heittelee... Kuulemma lähes kaikilla down-lapsilla paino heittelee, koska on ongelmia syömisen kanssa, heillä se ei onnistu samalla tavalla, kuin "terveillä" vauvoilla. Aikuisena sitten suurin osa on ylipainoisia, downeilla aineenvaihdunta on ieman erilaisempi ja rasva tms. kerääntyy helpommin elimistöön.

Jos Milja ei saisi tarpeeksi ravintoa, uskoisin, että hän olisi koko ajan itkuinen, ärtyisä, väsynyt yms yms... Mutta kun ei ole! Tyytyväisempää vauvaa saa hakea! En tokikaan ruoki Miljaa kellon mukaan, kuten neuvolan ohjeistuksella ilmeisesti pitäisi, ruokin Miljaa silloin kun hänellä itsellä on nälkä, mutta pidän kuitenkin huolen, että Milja saa tarpeeksi ravintoa vuorokauden aikana.

Se lastensuojelu-tyyppi oli soittanut myös vammaistukipuolelle henkilölle, joka käy luonani joka toinen viikko. Hän oli kuulemma kehunut minua ja Miljaa etenkin ja ilmaissut, ettei tuollaista huolta ole olemassa. Se hälvensi pelkoni pois, tajusin siinä samassa, että miksi pelkään kun oikeasti ei ole mitään pelättävää.

Näytän kaikille, että minä olen loistava äiti ja minulla on maailman ihanin tytär ja me pärjäämme ihan kahdestaan paremmin kuin hyvin!

Pistää vain niin vihaksi, kun neuvolassa kehtasi "valehdella" päin naamaa sanomalla, että vammaistukihakemuksen vuoksi vain ottanut yhteyttä ja kirje on kirjattu ns. "väärin".
Mutta, onneksi kaikki tapaa aina järjestyä :) Se nainen on tulossa jonakin päivänä käymään ja saa tullakin! Tahdon, että hän näkee omin silmin, kuinka hienosti me Miljan kanssa pärjäämme. Ei minulla ole mitään salattavaa.

Zzzz.....

Eilen neuvolan jälkeen kävimme Miljan kanssa mun mummun luona... Olimmekin monta tuntia siellä, mutta kyllä oli mukava käydä pitkästä aikaa! Milja osaa olla niin kiltisti aina kylässäkin, että mielellään lähtisi mihin tahansa :)
Tänään sitten täti ja mummu kävi meillä kylässä, sain sauvasekoittimen, jotta saan soseuttaa perunat ja porkkanat  Miljalle, kun niiden aika on. Täti toi myös jonkun yleiskoneen, jolla ilmeisimmin voi tehdä esim. taikinaa ja mitä ikinä keksiikään. Käteviä tuollaiset! Kumma kun en itse ole aikaisemmin hoksannut ostaa, mutta eipä onneksi enää tarvitsekaan =)
Milja oli aivan ihana kun yritin antaa tutin suuhun, hän tarrasi minua peukalosta ja keskisormesta kiinni, puristi, päästi irti, puristi taas, päästi irti jne. Sitten hän veti koko käteni kasvoihinsa kiinni, työnsi pois, veti taas, työnsi pois ja katsoi sormiani silmät niin isoina kuin vain voi olla, harmittaa kun en ehtinyt ikuistaa tilannetta :D
Kädestäni irti päästettyään hän alkoi tuijottaa omia käsiään, laittoi kädet nyrkkiin, avasi, taas nyrkkiin, avasi, hahah! Ihana pirppis :)

Ressukka toista, kun ei anneta edes syödä rauhassa...

Hmm... Jokaisella ihmisellä elämä on joskus myös sitä alamäkeä. Tuntuu, että nyt on mun alamäki meneillään...

Läheiset kääntyy vastaan ja välttelee... Sanoisivat edes suoraan, jos minusta on esim. vaivaa tai muuten vain naamani ärsyttää. Ärsyttävää kun selän takana pitää puhua, minkä kerkeää. En viitsi edes ottaa asiaa puheeksi kyseisten henkilöiden kanssa, etten loukkaa ketään.

Toivon kuitenkin, että tämä on vain väliaikaista, ihan Miljankin kannalta.

Toisinaan on raskasta, mutta... Elämä on. Olisihan elämä tylsää, jos välillä ei olisi esimerkiksi vastoinkäymisiä...

Nyt Tepachu painelee katsomaan Miehen Puolikkaita, tsau!